kuuhunjatakas


tykkään elää hetkessä ja katsoa eteenpäin, mut silti fiilistelen KUUMAn aamuhetkiä, joissa ensin jaettiin viimeisimmät taran & wian kanssa ja sitten niiden ihanien tyyppien, jotka kulloinkin tulivat heräilemään yhdessä meidän kanssa uuteen päivään. me kaikki taidettiin tarvita happea rituaaleihimme ja oli kunnia saada olla läsnä niin monissa nopeissa välähdyksissä kunkin kuulumisia. aiheina vaikka peruuntuneet reissut, zoom-uupumus, jännitys ensimmäisestä kerrasta esiintyä live streamauksessa, tai muuten vaan halu karata kahville ja pukea päälle jotain yli videomeetingrajauksen. joskus joku, onneksi paljon harvemmin, saattoi lanseerata oman pahan olonsa siihen tiskille, muttei sellaisille reaktioille kannata antaa valtaa eivätkä sellaiset jää päällimmäisiksi mieleen. taika tapahtuu ja kestää sekunteja. yhteys, se meidän juttu. ihan vaan vaikka et kysymättä tietää, mitä joku toivoo aamiaiseksi tai millaisena haluaa nauttia kahvinsa. kumbaya, tiedäthän, pidetään piirissä käsistä kiinni sekunnin verran.
ihmisen mielessä liikkuu päivittäin kymmeniätuhansia ajatuksia, usein vallan saavat vanhat kelat ja usein ajatukset karkaavat menneisiin tai tuleviin pois käsillä olevasta hetkestä. vanhoista kaavoista voi opetella pois ja valita, millä ajatuksilla ja asenteella päivänsä täyttää - ainakin siihen voi pyrkiä, jos kaipaa muutosta ja tuoretta kulmaa. kliseinen totuus on, että jos tekee asiat aina samalla tavalla, on turha kuvitella muutosta ja kun suuntaa huomionsa uusiin juttuihin, uudet jutut kumuloituvat.
elämän pettämättömiä paradokseja on, että mikään ihan liian hyvältä ollakseen totta kuulostava ei luultavasti ole totta. ja samaan aikaan kannattaa haaveilla parasta; elämä on liian lyhyt muuhun, kerranhan sitä vain eletään, tartu hetkeen ja mitä näitä woo woo-juttuja oikein onkaan… mitkään kliimaksit eivät kestä tosielämässä ohikiitävää hetkeä pidempään. ei edes se tunne kun rakastaa jotain toista kuuhunjatakas. toisin kuin luulisi leffojen hidastuksia katsomalla, tappelu elävässä elämässä kestää sekunteja (muuten tulisi ruumiita), orgasmi tai yhtä hyvin henkinen hetki yhteenkuuluvuuden tunnetta silmänräpäyksiä. eivät edes isot tarinat, joissa kohtaamiset venyvät parhaimmillaan elämän kestoisiksi tai joissa samalla tyynyllä nukutaan ainakin pikkasen pidempään, säästy säröiltä. eivätkä kohtaamiset, joissa jaetaan lapset, tai vaikka palanen afrikkaa. tai jossa jonkun sula hulluus ajaa rajoille niin, että on terveellistä etsiä exit. tai että tajuaa vaan, ettei jaetakaan samoja arvoja, vaikka aluksi muuta luuli. parhaimmillaan rakkaus sytyttää sinua ja sinä jotain toista. pahimmillaan valot sammuvat molemmilta. koskaan rakkautta ei kannata langettaa toisen vastuulle, uskoipa kohtalonsa sitten algoritmirakkauden tai ensisilmäyksellä lentelevien perhosten käsiin. 
jos kaikki rakkaudessa ei mennytkään aivan nappiin, aina kannattaa ottaa opikseen ja katsoa eteenpäin. joskus valahtaa ajattelemaan, että elämä on eletty ja johan tässä tulikin nähtyä kaikenlaista ja alkaa asettumaan johonkin kuudenkympin ja kuoleman väliin havahtuakseen, että kasvulla ja ruokahalulla elämää kohtaan ei ole päiväyksiä eivätkä sellaiset ole iästä kiinni - jumissa voi olla minkä ikäisenä vaan ja niin voi lentääkin! oma kokemus on, että miten tädiltä näyttääkin, mieli voi tuntua nuorelta ja asia jota toivoo on iätön viisastuminen. ehkä sitä lopulta on oman elämänsä viisivuotias aina ja itsetunto kuin kuvassa, jossa äiti on leikannut hiukset kulho muottina.
koko stoorin sanoma yhdellä kulauksella juotuna anteeksipyytelemättä self help-leimaa: hetkeen kannattaa tarttua ja nauttia siitä kun se tapahtuu. paras on edelleen edessä ja elämällä on parhaat mahdolliset aikeet varallesi. vähän kuin love actuallyn klassikkokohtauksessa  h a r r i e t  https://www.youtube.com/watch?v=pxuCn-_QUP8
kaipaan teitä, paljon rakkautta xxx
l o w   t i d e
jos kaipaat muutosvalmennusta, se onnistuu livenä, etänä tai vaikka pitkällä kävelylenkillä - muutokset toteutuvat pikku askelin yksi hyvä päätös kerrallaan.